Apurahat 2022 nyt haettavissa

Palosuojelun edistämissäätiön hallitus on päättänyt myöntää enintään 120000 euroa apurahoja ja avustuksia seuraaviin toimintoihin ja hankkeisiin:

  • Palo- ja pelastustieto ry:n julkaisutoimintaa tukevaan tarkoitukseen, kuten palo-, pelastus- ja väestönsuojelutoimintaan liittyvien kirjoitus- ja koulutusaineistojen yms. tuottamiseen
  • pelastusalan tutkimus- ja opinnäytetöihin
  • alan kehittämistä edistävään julkaisu-, kustannus-, tiedotus- ja valistustoimintaan
  • vapaaehtoiseen järjestötyöhön, erityisesti nuorisotyön tukemiseen
  • pelastusalan vapaaehtoishenkilöstön koulutus- ja harjoitusolosuhteiden parantamiseen sekä koulutus- ja harjoitusvälineistön hankintaan
  • Säätiön hallitus on päättänyt, että apurahoja ei myönnetä palokuntien asemarakennusten rakentamiseen tai rakennusten remontteihin.

Apurahoja myöntämisessä säätiön hallitus painottaa pelastustoimen arvojen – inhimillisyys, ammatillisuus, luotettavuus – noudattamista. Anomuksesta tulee ilmetä apurahan käyttötarkoitus sekä hankkeen vaikuttavuus ja laajuus paikallisesti tai valtakunnallisesti. Yhteisöjen tulee liittää apuraha-anomukseen viimeinen tilinpäätös (tuloslaskelma ja tase) sekä vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Apurahalimiitistä varataan osa, noin 10000–20000 euroa, jaettavaksi myöhemmin vuoden aikana säätiön sääntöjen tarkoituksen toteuttamisen kannalta tärkeisiin ja kiireellisiin hakemuksiin.

Lataa tästä hakemuslomake. Hakemusten tulee olla asiamiehellä viimeistään 20.3.2022 mennessä Palosuojelun edistämissäätiölle osoitteella: Palosuojelun edistämissäätiö c/o Marko Hasari, Ketunlinnantie 20, 04300 Tuusula.

Jos hakija on yhteisö, tulee hakemuksen allekirjoittajalla olla ao. yhteisön nimenkirjoitusoikeus.