Siirry sisältöön

Ajankohtaista

  • Myönnetyt apurahat vuonna 2018

    Palosuojelun edistämissäätiön hallitus on päättänyt kokouksessaan 25.4.2018 myöntää apurahoja yhteensä 137 682 euroa.

  • Öljyntorjuntaan uusi tapa kouluttaa

    Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk on kehittänyt uudenlaisen öljyntorjunnan koulutusmallin pelastusviranomaisille. Palosuojelun edistämissäätiö on antanut panoksensa koulutuksen kehittämiseen osallistumalla sen rahoittamiseen.

  • Apurahat 2018 nyt haettavissa

    Palosuojelun edistämissäätiö myöntää 150.000 euroa apurahoja ja avustuksia. Hakuaika päättyy perjantaina 2.3.2018.

  • PSES:n apurahat elinehto alan tutkimukselle

    Palosuojelun edistämissäätiön pelastusalan toimintoihin ja hankkeisiin myöntämillä apurahoilla on tällä hetkellä suuri merkitys alan tutkimus- ja kehitystoiminnalle.

  • Myönnetyt apurahat vuonna 2017

    Palosuojelun edistämissäätiön hallitus on päättänyt kokouksessaan 3.5.2017 myöntää apurahoja yhteensä 68 282 euroa.

  • Puheenjohtajaa muistettiin

    Puheenjohtaja Vesa Parkko sai 60-vuotislahjaksi Palosuojelun edistämissäätiön standaarin.

  • Haettavat apurahat 2017

    Palosuojelun edistämissäätiö myöntää enintään 110 000 euroa apurahoja ja avustuksia alan toimintoihin ja hankkeisiin.