Apurahat 2020 nyt haettavissa
Palosuojelun edistämissäätiön apurahat 2020 ovat nyt haettavissa. Hakuaikaa on 13.3.2020 asti.
Palosuojelun edistämissäätiön apurahat 2020 ovat nyt haettavissa. Hakuaikaa on 13.3.2020 asti.
Palosuojelun edistämissäätiö tuki 20000 eurolla pelastusalan post-traumatyöpajan pilottitapahtumaa. Kokemukset olivat hyviä ja työpajalle toivotaan jatkoa.
Palosuojelun edistämissäätiön hallitus on kokouksessaan 8.5.2019 päättänyt myöntää apurahoja yhteensä 158 846 euroa.
Palosuojelun edistämissäätiön perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi säätiön hallitus on päättänyt myöntää 250 000 euroa apurahoja ja avustuksia.
Hyvää toimistotilaa vapaana Helsingissä – vuokrattavana tai myytävänä. 210 neliömetriä Länsi-Pasilassa, Pasilankatu 8. Kolme autohallipaikkaa, käyttöoikeus kuntosalille. Hyvät yhteydet ratikalla, bussilla ja junalla.
Palosuojelun edistämissäätiön hallitus on päättänyt kokouksessaan 25.4.2018 myöntää apurahoja yhteensä 137 682 euroa.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk on kehittänyt uudenlaisen öljyntorjunnan koulutusmallin pelastusviranomaisille. Palosuojelun edistämissäätiö on antanut panoksensa koulutuksen kehittämiseen osallistumalla sen rahoittamiseen.
Raskaan ajoneuvokaluston UATP 2017 -koulutuskiertueella koulutettiin viime vuonna pelastuslaitosten 335 koulutusvastuullista palomestaria ja vuoroesimiestä eri puolilla Suomea.
Palosuojelun edistämissäätiön vuoden 2018 apurahat ovat nyt haettavissa. Hakijoilta toivotaan erityisesti pelastustoimen tulevaisuuteen luotaavia projekteja.
Palosuojelun edistämissäätiö myöntää 150.000 euroa apurahoja ja avustuksia. Hakuaika päättyy perjantaina 2.3.2018.